Olen raskauteni aikana saanut kunnian tutustua ryhmään naisia, joiden avulla monet paniikkiset hetket ovat muutuneet siedettäviksi. Monet masentavat päivät ovat muuttuneet loputtomaksi räkätyksesti ja monet kysymykset vastauksiksi.
Olen myös löytänyt kohtalon kautta itselleni ihmisen, jota tunnen vielä todella vähän, mutta todella paljon. En osaa edes oikein kuvailla olenko löytänyt itselleni siskon, ystävän, suojelian, en osaa oikein sanoa. Tiedän vain sen, miten merkittävää hänen löytämisensä minulle oli.
Muistan vieläkin elävästi ensimäiset sanat, jotka hän minulle kirjoitti. Miten sen jälkeen itkin vuolaasti, pelkäsin ja halusin sulkea tietokoneen, enkä avata sitä enää koskaan. Samalla hetkellä lävitseni kulki suuri rakkaus ja samalla jalat alta vievä pelko. Samaan aikaan rakastin ja pelkäsin suunnattomasti.
Meidän elämissämme oli hetkessä valtavasti yhteistä, mutta erottavana tekijänä se, että minulla oli sillä hetkellä sellaista, jonka toinen oli menettänyt. En löytänyt yhtä ainoata sanaa, jolla olisin voinut "korvata tai paikata" mitään. En pystynyt sanomaan mitään.
Mielessäni liikkui ajatus siitä, että poistun sivulta. Sain kuitenkin uuden viestin, jossa tajusin miten onnekas olen ja miten vilpitön voi olla vieraan ihmisen onni. Vaikka sain hänelle varmasti aikaan suuren tuskan ja surun.
Vasta hetken tapaamisemme jälkeen ymmärsin, että seuraan hänen kirjoituksiaan, ajatuksiaan ja toimintaansa täysin eri tavoin. Halusin tietää kaiken mitä hänelle kuuluu, miten hän voi ja onhan hänellä kaikki hyvin. Huomasin, että huoli on molemmin puolista.
Muutaman kuukauden nettitapaamisestamme me näimme isommalla ryhmällä. Olimme molemmat siellä. Olimme siis toisillemme konkreettisia. Siinä pienessä hetkessä olin saanut häneltä halauksen ja pelastuksen auton alle jäämiseltä. Minua jännitti valtavasti kaikkien niiden tapaaminen, mutta tavatessani hänet minua ei jännittänyt. Oloni oli rauhallinen ja tiesin, että täällä juuri minun piti ollakkin. Tämä ihminen minun pitikin tavata.
Välillä mieleni valtaa ajatus siitä, että satutanko omalla onnellellani häntä tai jotakin toista. Kunnes aina huomaan kirjoituksieni kohdalla tämän ihmisen vilpittömyyden minua ja poikia kohtaan. Tämän tapaamisen jälkeen uskon kohtaloon täysin. Mikä muu voisi tuoda kaksi ihmsistä eripuolelta Suomea yhteen kuin se, että niin on tarkoitettu.
Olen tämän lisäksi huomannut muutenkin itsessäni pehmenemisen merkkejä tämän raskauden saatossa. Tunteista puhuminen ja varsinkin kauniiden asioiden sanominen ei ole ollut minulle koskaan helppoa.
Olen aikanaan oman äitini kanssa harjoitellut, että kuinka sanon hänelle, että rakastan häntä tai välitän hänestä. Kyse ei siis ollut siitä, että äitini olisi uhkaillut ja pakottanut minut häntä rakastamaan. Rakastan tottakai, en vaan osannut sanoa sitä ääneen.
Opettelen sitä toki nyttenkin joka päivä, mutta nyt se tuntuu helpommalta. Vieraamallekkin ihmiselle voi sanoa, että olet ihana! Se antaa niin paljon kun uskaltaa sanoa, että olet ajatuksissani.
Olen tämän lisäksi huomannut muutenkin itsessäni pehmenemisen merkkejä tämän raskauden saatossa. Tunteista puhuminen ja varsinkin kauniiden asioiden sanominen ei ole ollut minulle koskaan helppoa.
Olen aikanaan oman äitini kanssa harjoitellut, että kuinka sanon hänelle, että rakastan häntä tai välitän hänestä. Kyse ei siis ollut siitä, että äitini olisi uhkaillut ja pakottanut minut häntä rakastamaan. Rakastan tottakai, en vaan osannut sanoa sitä ääneen.
Opettelen sitä toki nyttenkin joka päivä, mutta nyt se tuntuu helpommalta. Vieraamallekkin ihmiselle voi sanoa, että olet ihana! Se antaa niin paljon kun uskaltaa sanoa, että olet ajatuksissani.
Tekstini tarkoituksena ja pohja-ajatuksena on se, että kaikella on tarkoituksensa. Toivottavasti meidän pojatkin pääsevät tapaamaan näitä kaikkia ihania uusia tuttavuuksia, jotka ovat pitäneet tämän mamman järjissään.
Ei se ole rikas, jolla on paljon, vaan se, joka antaa paljon.
- Erich Fromm
Rakkaudella Sanni
PS. Nyt on jo KESKIVIIKKO ja meillä rv 24+0 <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti