Kaksoset

Blogi identtisten kaksosten odotuksesta ja meidän arjen kiemuroista

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Tunteiden sekava kirjo !

Hui mikä viikonloppu takana, mutta siitä selvittiin ja hyvin selvittiinkin. Ajaessani kotiin päin eilen näiden loppurutistusten jälkeen liitin Spotifyn radioon. Omasta soittolistastani osui siihen hetkeen minulle liuta täydellisiä biisejä. Kyyneleet silmissä yhdistin jokaisen kysesein kappaleen jotenkin omaan elämääni ja siihen huojentuneeseen hetkeen.

Ensimäisenä kappaleena tuli Kaija Koon Supernaiset. Se oli melko osuva omaan helpottuneeseen olotilaan. Mieleni teki kiljua ja mahassakin oli melkoinen disco. Oloni oli kerrassaan supernainen.

Seuraava laulu oli Pate Mustajärven tulkitsema Päivä kerrallaan. Hänen laulunsa kertoo menetetystä kaverista. Itselleni kuitenkin ajatus elää päivä kerrallaan kuulosti hyvältä. Siirryin tunteesta suoraan toiseen tunteeseen, jossa mietin sitä onnen määrää, mitä minulla on. Nyt on aika mennä päivä kerrallaan ja ottaa jokaisesta päivästä kaikki mitä sillä on annettavaa.

Kolmantena listaltani tuli Hallelujah, jonka myötä ajatukseni syventyi. Vaikka laulun sanat ovat sinällään surulliset, ne saivat minut miettimään vielä pidemmälle sitä ajatusta, miten elämäni on sanotaan vuoden aikana saanut niiin paljon. Mikäli henkistä kasvua voitaisiin mitata mittarilla niin olisin saanut omat käyräni jyrkkään nousuun.
En ikinä vuosi sitten olisi uskonut, että olen vuoden kuluttua naimisissa, kaksosten odottaja, yrittäjä, perheellinen. Nyt en voi olla kuin kiitollinen jokaisesta niistä vastoinkäymisestä ja kohtalosta, joiden ansiosta olen nyt tässä.

Ja tässä hetkessä on hyvä olla, elänhän nykyään vain päivän kerrallaan.


Näissä tunnelmissa toivotan hyvää maanantaita jokaiselle. Näistä haaveilun kuopista noustessani ajattelin kirjoittaa arvista ja rehottavista kulmista..


-Sanni




2 kommenttia: