Kaksoset

Blogi identtisten kaksosten odotuksesta ja meidän arjen kiemuroista

torstai 26. kesäkuuta 2014

NORMAALI?????..

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten ajattelen liikaa. Ennen mietteet ovat koskettaneet enemmänkin itseäni, toiminko oikein, riitänkö, miltä näytän, miltä pitäisi näyttää, osaanko. Raskauteni aikana arvoni ovat itseäni kohtaan löystyneet, mutta ajatukset siitä ovatko lapseni normaalin kokoisia, olenko varmasti tehnyt niiden eteen kaiken voitavani, miten olisi jos olisin toiminut toisin. Jatkuva syyllisyys kävelee mukanani joka päivä. 

Jostain syystä en ole oikein koko raskauteni aikana voinut syödä vitamiinilisiä. Ottaessani sen sitten minä hetkenä hyvänsä päivästä oksennus on suora seuraus. Muutenkin huonovointisena oksentaa sen mitä on saanut syötyä, turhauttavaa. Todella turhauttavaa. Kierre alkaa alusta ja suuhun on taas laitettava väkisin jotain. Olen tullut siihen tulokseen, että vauvat saavat enemmän ravintoa ilman vitamiinilisää. Mielessäni mietin, että vauvoja syntyy jos vaikka millaisissa oloissa. 

Olen mukana sellaisessa ryhmässä, joilla on suht samanlainen elämäntilanne kuin itsellänikin ja meitä kaikkia yhdistää se, että lapsemme syntyvät samoihin aikoihin. Olen jo aikaisemminkin maininnut, että olen kokenut ryhmän todella voimaannuttavaksi ja itselleni esikoisia odottavana myös todella hyödylliseksi. Siellä kuitenkin isossa ryhmässä tulee väkisinkin esiin keskusteluja, joita ei olisi välttämättä näin hermoheikkoisen ihmisen lukea.

Keskustelut, joissa vertaillaan pituuksia, painoja, mittoja jne. jne. ovat minusta todella mielenkiintoisia, mutta ne tuovat mieleen sen, OLENKO MINÄ NORMAALI, KETÄ ON NORMAALI, ONKO NORMAALIA?? Suurimmaksi kysymyksekseni jää pitääkö olla NORMAALI? Olen usean tarkkailun vuoksi nähnyt ja päässyt seuraamaan poikia usein ja saanut aina tietooni heidän painoarviot ja muita tietoja. Mieleeni kuitenkin hiipi sellainen ajatus, että minulle ei ole koskaan sanottu vastaavatko ne käyriä ja normaalirajoja ja ja ja ja... Yön asioita pohtiessani tulin siihen tulokseen, että mitä merkitystä sillä on. Rakastan varmasti lapsiani kaikesta huolimatta enemmän kuin mitään <3 


Me ollaan lähdössä neuvolaan seuraamaan ollaanhan kaikilla oikeilla käyrillä ja mitoilla ja niiden jälkeen taas palaudutaan siihen, että jokainen meistä on ainutlaatuinen. Oltiin sitten millä tahansa käyrällä. 


Omista muutoksista suurimpina pidän ehdottomasti kyllä sitä, että vaatteet joita nykyään laitan päälleni ovat ennen kaikkea tottakai mukavat!! Siis miksi edes olen tunkenut ruhooni mitään pillifarkkuja, mutta myös värivalintani ovat kokeneet mullistuksen. Lähden nimittäin juurikin neuvolaan pinkeillä shortseilla ja pinkillä laukulla, olisikohan mulla vielä pinkkiä kynsilakkaa? Jännä nähdä mitä sitten ostellaan kun vauvat ovat syntyneet ja päälle mahtuu perusvaatteet ;) Olisikohan Guessilla jotain pinkkiä kukkaroa..hhhmm..


Aamupalaksi muuten tänään kaksi lasia maitoa ja mehujää. (saa moralisoida, ei tunnu missään)  Olen oppinut,että aamuina, jolloin pitää olla autossa ennen 10 niin ei kannata syödä mitään, mikä ei maistu. Siitä meidän edellinen pikku Audi ja minä saimme muistutuksen kun väkisin syö. 



Ihanaa aurinkoista perjantaita täällä Mikko Alatalon tahtiin <3



-Sanni

ps. lupaan lisätä pinkkikuvat seuraavaksi ;)
















4 kommenttia:

  1. Mulla on 1 vuotias poika ihan kohta ja mä en syöny oikeestaan koskaa vitamiini lisii attee oorraessa !:D Ja mä sain pojalle painoarvioks ennen synnytystä 3,5kg mut painokin vähän päälle 4 kiloo :D ja kaikilla meillä omat raskaudet on omanlaisia ja ollaan tavallaan omilla käyrille ;) mut pitää koneelle mennä ja liittyy lukijaks kyllä :)!

    VastaaPoista
  2. Mä söin yheksän kuukautta Hesen kanatortilloja, kun kaikki muu tuli ylös. :D Että juu, syö vaan hyvillä mielin sitä mitä mieli tekee ja mikä pysyy sisällä!

    VastaaPoista
  3. Ihan normaali olet :) Paitsi tosta Mikko Alatalosta voidaan vähän neuvotella. Musta tuntuu että pääsin odotusaikana ihan naurettavan helpolla kun ei ollut noita pahoinvointeja nimeksikään. Ainoot mitkä teki pahaa oli se haju mikä tuli kun kananmunaa kuorittiin (kuorittu kananmuna oli fine) ja kahvi. Nyt ei kumpikaan haittaa!

    (mulla on myöskin siis kaksoset, blogi löytyy osoitteesta http://www.lily.fi/blogit/etkaisaanymuavarte)

    VastaaPoista
  4. Blogisi löytyy nyt Monikkoblogit -linkistä :) Ja Facebookissa on auki "Monikkoblogit" ryhmä.
    Jos haluat poistaa blogisi listalta, ota yhteyttä :)

    http://monikkoblogi.blogspot.fi/
    https://www.facebook.com/groups/738688152887929/

    Terkuin Sanna (kahdesta kuudeksi)

    VastaaPoista